sosiologia

Abstraktit 2014

Artikkelit julkaistaan Elektra-tietokannassa 2015.

Sosiologia, vuosikerta 51, numero 1, 2014

Kelpaanko? Riitänkö? Kuulunko? Työläistaustaiset naiset, yliopisto-opiskelu ja luokan kokemukset

Mari Käyhkö

Se, että työläisnuorten kouluttautumisen tieltä on poistettu erilaisia rakenteellisia esteitä, ei huuhdo pois kasvuympäristön, luokan ja sukupuolen merkitystä yliopisto-opiskelussa. Artikkelissa analysoin työläistaustaisten naisten yliopistossa opiskelua, lähtien liikkeelle luokan kokemuksista. Erittelen sitä, millaisissa kysymyksissä ja millä tavoin luokka, sukupuoleen punoutuen, on opiskelun arjessa kokemuksellisesti aktualisoitunut, sekä kuinka koti, vanhemmat ja kaikkineen se kasvuympäristö, jossa naiset ovat varttuneet, asettuu suhteessa yliopistossa opiskeluun. Tutkimusaineisto on tuotettu pääosin muistelutyömenetelmällä. Luokka konkretisoituu naisten kokemuksissa yksin ja omillaan olemisena, vierauden, ulkopuolisuuden ja vajavaisuuden tunteina; erityisesti puutteelliseksi koettuna kulttuurisena pääomana. Luokka kulttuuriseen ja sosiaaliseen limittyen on läsnä myös mentaalisina, omaan mieleen kerrostuneina kysymyksinä, kuten sisäistyneenä epävarmuutena, oman kyvykkyyden epäilynä sekä varovaisuutena ja turvallisuushakuisuutena. Luokka ei ole merkityksellinen tekijä ainoastaan yliopistoon hakeutumisessa, vaan myös erilaisissa lähtökohdissa kohdata keski(ylä)luokkainen yliopistomaailma. Yksilökeskeisellä puheella sekä mahdollisuuksien tasa-arvon ylikorostamisella piilotetaan yksilöiden erilaiset arkitodellisuudet, kokemukset sekä toimijuuden eriävät ehdot.

Asiasanat: Yhteiskuntaluokat, sukupuoli, korkeakouluopiskelu, perhe, muistelutyömenetelmä.

Oma etu ja yhteinen hyvä paikallisessa kiistassa tilasta

Veikko Eranti

Artikkelissa tutkin yhteistä hyvää ja omaa etua suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa Laurent Thévenot’n ja Luc Boltanskin tarjoamalla analyysivälineistöllä. Tutkimuksen kontekstina on paikallinen kiista tilasta Helsingin Etelä-Haagassa. Kysyn, mille perustalle asukkaat, asukasyhdistykset ja taloyhtiöt rakentavat poliittisen argumentaationsa. Alueen toimijat vastustivat alueen täydennysrakentamista käyttäen suurta valikoimaa erilaisia yhteiseen hyvään vetoavia perusteita. Näistä yleisimmäksi nousivat alueen perinteinen ulkomuoto, asukkaiden taloudellinen etu ja ehdotetun kaavamuutoksen huonot puolet. Kuitenkin lähes yhtä yleistä oli vaikuttamisen rakentaminen suoraan oman edun ympärille. Suomalainen kaavoituksen osallistumisjärjestelmä antaa oman edun ajamiseen perustuvalle politiikkakäsitykselle hyvin tilaa.

Asiasanat: Julkisen oikeuttamisen analyysi, demokratia, osallistuminen, kaupunkitutkimus.

Talous nukkuu meissä. Kulttuurianalyysi nukkumisen, työn ja talouden yhteenkietoutumisesta

Anu Valtonen

Tämä artikkeli tarkastelee nukkumisen, työn ja talouden yhteenkietoutumista. Se lähtee liikkeelle ajatuksesta, että talous nukkuu meissä: tapamme nukkua, arvottaa nukkumista ja puhua siitä kantavat mukanaan talouden ja työelämän ideaaleja. Kulttuurintutkimuksellisesta kehyksestä tehty etnografisten havaintojen ja mediatekstien luenta osoittaa, miten uhkapuhe, hyötypuhe, johtajuuspuhe ja päiväunipuhe oikeuttavat ja velvoittavat työntekijöitä nukkumaan hyvin. Puheet motivoituvat tehotalouden, tietotalouden ja esteettisen talouden ideaalien kautta ja asettavat nukkuvan ruumiin arvontuotannon keskiöön. Nukkuminen näyttäytyy täten keinona kasvattaa ruumiillista pääomaa. Artikkeli on lisä suomalaiseen sosiologiseen työelämän tutkimukseen.

Asiasanat: Uni, nukkuminen, työ, talous, kulttuuri, ruumis.

Rekrytoinnin aika. Työnhaun neuvoteltu konteksti

Heikki Huilaja

Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, miten rekrytointiin osallistuvat työnhakijat ja työnantajat määrittävät rekrytointitilannetta ja sen ehtoja. Tarkempana tavoitteena on tutkia, miten aikaan liittyvät merkitykset kehystävät rekrytoinnin kontekstia, kun konteksti ymmärretään sosiaalisesti rekrytointitilanteessa muokkautuvana neuvottelukontekstina. Rekrytointi on tyypillisesti määritelty toisiaan seuraavina ajallisina toimintoina, mutta työnhakijoiden ja työnantajien haastatteluaineisto paljastaa, että aika saa myös yksilöllisesti, sosiaalisesti ja tilanteisesti määrittyviä merkityksiä, jotka osaltaan värittävät rekrytoinnin kontekstia. Artikkeli osoittaa, kuinka ajan merkitys on monessa suhteessa erilainen työnantajalle ja työntekijälle, mutta eroaa myös työnantajien samoin kuin työntekijöiden kesken. Työnantajien suhtautuminen menneeseen, nykyiseen ja tulevaan aikaan vaikuttaa tapoihin arvioida työvoiman ja osaamisen tarvetta. Työnhakijoille tämä antaa erilaisia mahdollisuuksia vaikuttaa rekrytointiin neuvottelutilanteena. Työnhakijat puolestaan tuovat rekrytointiin omat sosiaaliset kiinnikkeensä, jotka liittyvät heidän senhetkiseen elämäntilanteeseensa, mutta myös esimerkiksi sukupolviseen ajatukseen työn ja työntekijän välisestä suhteesta. ”Rekrytoinnin aika” tiivistyi analyysissa kolmeen eri teemaan, jotka kuvaavat rekrytoinnin kontekstin neuvottelumaista, vuorovaikutuksellista ja tapauksellisesti vaihtuvaa luonnetta: työmarkkinoiden aika, sosiaalinen aika ja hetkellinen aika.

Asiasanat: Rekrytointi, konteksti, työnsosiologia, vuorovaikutus.

Sosiologia, vuosikerta 51, numero 2, 2014

Avautuuko perhe? Eksklusiivisuuden ja inklusiivisuuden dynamiikka perhesidoksissa

Anna-Maija Castrén & Riitta Högbacka

Vallitsevan eksklusiivisen perhekäsityksen mukaan yhteen perheeseen mahtuu vain yksi äiti, yksi isä ja heidän lapsensa. Tällainen ulossulkeva ja perheen rajoja korostava näkemys sopii kuitenkin huonosti yhteen perhe-elämän moninaistumisen kanssa. Tarkastelemme artikkelissa jännitettä ydinperheen varaan rakentuvan eksklusiivisen perhekäsityksen ja moninaisemmin suhteita ja rinnakkaisia perheasemia sisältävän inklusiivisemman ymmärryksen välillä. Jäljitämme eksklusiivisuutta ja inklusiivisuutta teoreettisesti sekä analysoimme niiden välistä jännitettä yhteiskunnallisessa ohjauksessa ja eletyissä perhesuhteissa. Havainnollistamme analyysia esimerkeillä tutkimuksista koskien erityisesti ero- ja adoptioperheitä, joissa kysymys kaksien vanhempien mahdollisuudesta on läsnä. Vaikka molempia perhetyyppejä koskevassa keskustelussa on siirrytty kohti inklusiivisempaa perhekäsitystä, kehityskuluissa on myös ristiriitaisuutta. Eksklusiivisen ymmärryksen sitkeys näkyy perheiden arjessa, jossa tasapainoillaan oman, autonomisen ja samalla muut ulkopuolelle sulkevan perheen ja rinnakkaisten perheasemien mukanaan tuoman, rajoiltaan huokoisemman perheen välillä. Johtopäätöksemme on, että jännitteisyys eksklusiivisuuden ja inklusiivisuuden välillä ei purkaudu, vaan saattaa tulevaisuudessa entisestään tihentyä, kun perheen rajoja määritellään uusilla, eri suuntiin vetävillä tavoilla.

Avioliiton pelastamisesta parisuhteen hoitamiseen. Muodosta sisältöön

Jaana Maksimainen

Avioliittoa ei nykyaikana ajatella ensisijaisesti yhteisöllistä järjestystä ylläpitävänä sosiaalisena ja taloudellisena instituutiona, vaan kahden ihmisen välisenä suhteena. Sosiologit kuvailivatkin jo 1940-luvulla, kuinka länsimainen avioliitto on muuttunut ja muuttumassa instituutiosta suhteeksi. Samankaltaisia luonnehdintoja avioliiton luonteen muuttumisesta kuultiin varhain myös kirkon taholta, joka toisen maailmansodan jälkeen aktivoitui avioliittoneuvonnan järjestämisessä monessa maassa, myös Suomessa. Varhaisen avioliittoneuvonnan tavoitteena oli ennen kaikkea erojen ehkäiseminen eli avioliittojen
kestävyys, mutta avioerojen määrän kasvaessa ja erilaisen auttamistyön laajentuessa kysymys avioliiton laadusta alkoi nousta kestävyyttä tärkeämmäksi. Laadun korostuminen on ilmennyt ennen kaikkea siinä valtavassa tiedon ja ymmärryksen kaipuussa, joka kohdistetaan avioliittoon suhteena. Nyky-Suomessa tämä näkyy parisuhteen ja sen eteen tehtävän työn tähdentämisenä. Tässä Georg Simmelin sosiologiasta ammentavassa artikkelissa avioliiton muutosta analysoidaan painopisteen siirtymänä muodosta sisältöön tarkastelemalla varhaista avioliitto-opastusta ja nykyaikaista parisuhdetyötä. Analyysin lähtökohtana on avioliitto sosiologisena muodon ja sidoksen ongelmana, joka artikkelin mukaan uhkaa usein unohtua moninaisten ”parisuhdeongelmien” kanssa kamppailevassa terapeuttisessa yhteiskunnassa. Artikkelissa kritisoidaankin parisuhdetyölle ominaista tapaa lähestyä parisuhdetta vain teknisen toimivuuden näkökulmasta, jolloin kysymys inhimillisestä sidoksesta uhkaa typistyä yksinomaan elämäntaidolliseksi haasteeksi.

Sidoksen kysymys sosiologisessa ajattelussa ja läheissuhteiden tutkimuksessa

Kaisa Ketokivi

Kysymys sosiaalisesta sidoksesta – ”mikä liittää ihmisiä yhteen?” – on yksi sosiologisen ajattelun keskeisimmistä lähtökohdista. Sosiaalisen sidoksen teorioissa perheellä ja läheissuhteilla on usein ollut erityinen asema jonkinlaisena sidoksen prototyyppinä. Läheissuhteita käsittelevän nykytutkimuksen kysymyksenasettelut ovat niin ikään lähellä monia klassisia teoreettisia muotoiluja sidoksesta, vaikka näihin vain harvoin suoraan viitataan. Tässä artikkelissa sidoksen kysymystä tarkastellaan nostamalla esiin Durkheimin, Tönniesin, Schmalenbachin, Simmelin, Eliasin ja Scheffin ajattelusta sellaisia teoreettisia näkökulmia, jotka analyyttisesti kirkastavat suhteiden empiiristä tutkimusta. Artikkelin eksplisiittisenä kontekstina on läheissuhteiden tutkimus, mutta kysymyksenasettelut koskettavat laajemmin suhteiden tutkimusta. Vuoropuhelusta teoreettisen ajattelun ja empiiristen tutkimusnäkökulmien välillä kehitellään analyyttinen erottelu ”suhteen”, ”sidoksen” ja ”sosiaalisen sidoksen” käsitteiden kesken. Suhteiden erittely tutkimuksessa saa selkeyttä ja analyysivoimaa, jos ”sidoksen” ilmaisu varataan suhteisiin, joissa on keskinäistä riippuvuutta ja sitovaa yhteisyyttä. ”Sosiaalisen sidoksen” ilmaisu sopii suhteisiin, jotka lisäksi muotoutuvat, ohjautuvat ja saavat merkityksensä osana jonkinlaista sosiaalista järjestystä. ”Suhde” sen sijaan toimii laajana kattokäsitteenä. Erottelun avulla voidaan tutkia sitä, miten sitovia erilaiset empiiriset suhteet ovat.

Sosiologia, vuosikerta 51, numero 3, 2014

Symbolinen väkivalta virallisen ja epävirallisen koulun rakenteissa. Etnografinen analyysi sosiaalisesta kiusaamisesta ja tyttöjen kaverisuosiosta yläkoulussa

Taru Kulmalainen

Tarkastelen artikkelissa tyttöjen kaverisuosiota ja koulukiusaamista yläkoulussa. Kysyn ensin, miten kaverisuosio
asettuu osaksi koulun rakenteita tarkastelemalla sitä suhteessa koulun virallisiin järjestyksiin,
esimerkiksi opetussuunnitelmaan. Tämän jälkeen analysoin koulukiusaamista osana kaverisuosiojärjestelmää.
Artikkelin aineisto muodostuu etnografisesta havainnointiaineistosta, seitsemäsluokkalaisten
tyttöjen haastatteluista (n=32) ja kahdesta seitsemäsluokkalaisille tehdystä kyselystä (n=67 ja 61).
Lähestyn tyttöjen kaverisuosiota ja kiusaamista Gordonin ym. (2000) virallisen ja epävirallisen koulun
sekä Bourdieun (Bourdieu & Passeron [1977] 1997) symbolisen väkivallan näkökulmista. Kaverisuosioon
kietoutuneena sosiaalinen koulukiusaaminen kiinnittyy epävirallisen koulun rakenteisiin ja erottelee
oppilaita symbolisen väkivallan mekanismeilla suosittujen ja ei-suosittujen kategorioihin. Aineistossani
ei-suosittuun ryhmään kuuluminen altisti kiusatuksi tulemiselle sekä epävirallisen että virallisen koulun
tasolla, esimerkiksi kaverisuhteista ja ryhmätöistä ulossulkemisena. Koulukiusaamisen tarkastelu rakenteellisena
ilmiönä auttaa ymmärtämään, miksi kiusaamista esiintyy lähes kaikissa kouluissa, vaikka
siihen pyritään laajalti puuttumaan strategisissa linjauksissa sekä erilaisilla toimenpideohjelmilla.

Lääkärit asiantuntijatehtävissä. Henkivakuutus, lääkärintyön materiaaliset käytännöt ja ammattikunnan muodonmuutos

Mikko Jauho

Artikkeli käsittelee lääkäreiden asiantuntijatehtävien lisääntymisen vaikutusta heidän työkäytäntöihinsä
ja ammattikunnan asemaan. Lähestymistapa on historiallinen tapaustutkimus, jonka kohteena
on henkivakuutustoiminta Suomessa 1870-luvulta toiseen maailmansotaan. Lääkäreille muodostui
portinvartija-asema uusien henkivakuutusten myöntämisessä. Heidän suorittamansa tarkastuksen
pohjalta arvioitiin voitiinko hakijalle myöntää vakuutus ja millä ehdoin. Toimenpide poikkesi periaatteiltaan
lääkäreiden perinteisistä terapeuttisista tehtävistä. Vakuutusyhtiöt pyrkivät eri tavoin kehittämään
vakuutustarkastusta suuntaan, joka takaisi tuotetun tiedon luotettavuuden ja objektiivisuuden.
Lääkäreiden huolenaiheet koskivat puolestaan tarkastuksista maksettavia korvauksia ja yhtiöille luovutetun
tiedon vaikutuksia lääkärin ja potilaan välisen suhteen luottamuksellisuuteen. Artikkeli kuvaa,
miten molempien osapuolten kysymyksiin vastasi tarkastuskäytännön formalisointi. Sen ytimessä oli
tarkastuslomake. Yhtäältä lomake ohjasi ja yhdenmukaisti lääkäreiden toimintaa. Toisaalta lääkäreille
maksetut korvaukset ja oikeutus tietojen luovutukseen kytkettiin siihen. Näin lomake toimi materiaalisena
välityksenä, jonka avulla eri osapuolten intressit sopeutettiin toisiinsa. Samalla lääkäreiden asema
muuttui: asiantuntijatehtävä yhdenmukaisti heidän työtään ja kytki heidät yhtiöiden hallintobyrokratiaan.
Artikkeli avaa uuden näkökulman lääkärikunnan ammatilliseen historiaan, jota yleensä on tarkasteltu
sosiaalipoliittisten keskustelujen, lainsäädännöllisten uudistusten tai etupolitiikan merkeissä.

Alueelliset onnellisuuserot Pohjoismaissa

Ilpo Airio & Arttu Saarinen

Artikkelissa tutkitaan onnellisuuden kokemisessa havaittavia eroja neljässä Pohjoismaassa. Onnellisuutta
on usein mitattu kansallisvaltioiden tasolla. Valtiotason tarkastelut voivat kuitenkin olla harhaanjohtavia,
jos maiden sisäiset vaihtelut ovat suuria. Tutkimuksen pääkysymys on, miten onnellisuuden
kokeminen vaihtelee eri Pohjoismaissa kaupungin ja maaseudun välillä. Toisena kysymyksenä on,
miten asuinalueen maantieteellinen sijainti vaikuttaa onnellisuuteen. Artikkelissa käytetään European
Social Survey -aineistoa vuodelta 2012. Tutkimuksen tulosten perusteella pohjoismaalaiset ovat yleisesti
ottaen onnellisia. Tanskalaiset ovat Pohjoismaiden ja samalla myös Euroopan onnellisin kansa. Suurten
kaupunkien lähiöt ovat asuinalueita, joissa onnellisuus on vähäisintä. Tulosten perusteella asuinalue
ei kuitenkaan ole erityisen merkittävä tekijä onnellisuuden selittäjänä Pohjoismaissa.

Sosiologia, vuosikerta 51, numero 4, 2014

Muotoiltuja toimijoita. Tapaustutkimus toimistotuolista

Virve Peteri

Artikkelissa tarkastellaan, miten toimistotuolin muotoilu- ja suunnittelutyössä on läsnä käsitys tuolin
tulevasta käyttäjästä. Lisäksi analysoidaan niitä keinoja, joilla toimistotuolin ja tulevien käyttäjien
identiteettiä muotoillaan ja miten nämä ”muotoilut” saadaan vaikuttamaan luonnollisilta. Artikkelissa
avataan myös sitä, minkälaisten kontekstien, keinojen ja vaiheiden kautta toimistotuolille tehdään
design-objektin status. Tutkimuksen haastatteluaineistot ja kokoustaltionnit on kerätty toimistoympäristöihin
kalusteita ja sisutusratkaisuja tuottavassa yrityksessä. Tutkimus ammentaa analyyttisiä ideoita
diskurssianalyyttisestä lähestymistavasta ja monipaikkaisesta etnografiasta. Tutkimus tuo esille, miten
ajatus taloudellisia resursseja säästävästä avotoimistosta käännetään yrityksessä visioksi esteettisestä
ja vähemmän hierarkkisesta kohtaamistilasta, joka merkityksellistyy harkittuna muotoiluna ja entistä
avoimempina tilaratkaisuina. Hierarkiattomuus merkitsee visiossa sitä, että kaikki ovat yhtä lailla tyylitellysti
näkyvillä. Tapaustutkimuksen avulla artikkeli pyrkii havainnollistamaan, miten ymmärtääksemme
nykyaikaista työelämää meidän tulee myös ymmärtää sen materiaalisen järjestämisen muotoja.

Kävelyssä rakentuva paikka. Oulun kaupunkikeskusta seniorikaupunkilaisten sosiomateriaalisena ympäristönä

Tiina Suopajärvi

Artikkelissa tarkastellaan ikääntyvien oululaisten suhdetta kaupunkiinsa ruumiillisen ja sosiomateriaalisen
paikkasuhteen rakentumisen kautta. Kaupunkikeskustat ovat yhä tärkeämpiä elämisympäristöjä
ikääntyville kaupunkilaisille, joten ikääntyvän väestörakenteemme vuoksi on syytä tarkastella, millaisina
he itse nämä tilat kokevat. Tutkimukseni tavoitteena onkin vastata kysymykseen, miten ikä ja ikääntyminen
vaikuttavat julkisessa tilassa liikkumiseen ja sen merkityksiin. Tutkimuskysymys liittyy kaupunkikävelyn
ruumiillisuuden, sosiomateriaalisen tilan ja ajallisuuden ulottuvuuksiin, jotka yhdessä
muodostavat paikantuneisuuden näkökulman. Tutkimuksen aineistona ovat yhdeksän 66–89-vuotiaan
Oulun keskustassa asuvan kaupunkilaisen haastattelut, joiden aikana kävelimme heidän jokapäiväisiä
reittejään. Kävelyhaastattelut osoittavat, miten hetkellisessä paikkakokemuksessa ovat läsnä niin
ikääntyvän muuttunut ruumis, muut ihmiset kuin ei-inhimillisetkin toimijat, kuten rakennukset, kadut
ja puistot. Tämä kokemus on osa paikkojen kudelmaa, jossa ovat läsnä myös muistot ja tulevaisuuden
suunnitelmat. Refleksiivisen etnografian metodologiaa hyödyntämällä artikkelissa avautuu lisäksi se,
miten tutkija tutkimuskysymyksillään, menetelmillään ja ruumiillisella mukana kävelyllään osallistuu
haastateltaviensa paikkakokemuksen ja -suhteen muovaamiseen.

Kuulumisen politiikat jälkikoloniaalisessa Lapissa. Epistemologisia, teoreettisia ja metodologisia mietelmiä

Sanna Valkonen

Artikkelissa käsitellään alkuperäisyyteen, alkuperäiskansan asemaan ja etnisyyteen liittyvää eriytymistä
ja erontekoja jälkikoloniaalisessa Lapissa. Tätä kuulumisen ja tunnistamisen kamppailua lähestytään
intersektionaalisuuden näkökulmasta korostaen risteäviä eroja identifikaatioita ja toimijuutta tuottavina
paikkoina ja tiloina. Artikkeli pyrkii luomaan uudenlaista teoreettista ymmärrystä alkuperäiskansoja
ja etnisyyttä sekä kiinteitä ja liikkuvia identiteettejä koskeviin keskusteluihin. Artikkelissa myös
kehitellään alkuperäiskansatutkimuksen lähtökohtiin kytkeytyvää epistemologista ja menetelmällistä
lähestymistapaa, jossa alkuperäiskansat itse ovat tiedon subjekteja länsimaisen tutkijan sijaan. Näin
pohditaan myös teorian ja käytännön rajan hälventämistä sekä tieteen itsensä dekolonisaatiota alkuperäiskansakysymyksissä.
Näin pystytään avaamaan ja ymmärtämään saamelaisia koskevan keskustelun
lukkiutuneita kohtia sekä kehittämään uudenlaista tutkimusnäkökulmaa etnisyyden ja alkuperäisyyden
historiallisen ja oikeudellisen totuuden etsimisen projektiin.

 

© Sosiologia-lehti & Westermarck Society